Tablettikortisoni astmassa

Astman taudinkuvaan kuuluu, että sairaus voi välillä pahentua syystä tai toisesta. Jokaisella astmaa sairastavalla on hyvä olla tablettikortisonikuuri pahenemisvaiheiden varalta.

Virusflunssa ja allergiat ovat yleisimpiä astman pahenemisvaiheen aiheuttajia. Jos hengitettävän kortisonin ja keuhkoputkia laajentavan lääkkeen lisääminen ei parissa päivässä auta, voi astmaa sairastava ottaa saamansa ohjeen mukaan lyhyen (5–14 päivää) tablettikortisonikuurin. Jos vuosittain kuluu korkeintaan kaksi tablettikortisonikuuria, ei tarvitse olla huolissaan pitkäaikaishaitoista.

Pienellä osalla astmaatikoista on niin vaikea sairaus, että he tarvitsevat jatkuvaa tablettikortisonilääkitystä. Tällöin seurataan mahdollisia kortisonin haittoja (luuston haurastuminen, ihon oheneminen, vaikutukset mielialaan) ja hoidetaan niitä mahdollisuuksien mukaan.

Jokaisen astmaa sairastavan tulisi saada yksilölliset omahoito-ohjeet eli ohjeet siitä, miten lääkitystä voi säädellä oireiden ja PEF-puhallusarvojen mukaan. Lääkitystä ei pidä lopettaa omin päin, koska sillä pyritään myös ennaltaehkäisemään astman pahenemisvaiheita.

Jos vuosittain kuluu korkeintaan kaksi tablettikortisonikuuria, ei tarvitse olla huolissaan pitkäaikaishaitoista.

Päivitetty  31.8.2021

Kyllä