​Lääkeaineallergia

Tavanomaisella niin sanotulla välittömällä allergiamekanismilla välittyvät vain harvat lääkeaineyliherkkyyden muodot, tavallisimmin penisilliinin ja sen johdannaisten aiheuttamat reaktiot. Oireena voi olla silloin nokkosrokko, hengitystieoireet, suolisto-oireet tai anafylaksia eli yleistynyt allerginen reaktio. Useimmissa tapauksissa lääkeaineallergia on jo tapahtumakuvauksen perusteella selvä, eikä se vaadi lisätutkimuksia. Reaktion aiheuttajaksi epäiltyä lääkeainetta ja sille ristireagoivia lääkeaineita tulee välttää jatkossa.

Välitöntä lääkeallergiaa voidaan tarvittaessa tutkia ihopistokokein ja vasta-ainemittauksilla verestä. Allergiatestien positiiviset tulokset yhdistettynä oireiluun varmistavat lääkeaineyliherkkyyden. Negatiiviset tulokset eivät varmuudella poissulje allergiaa, vaan tarvitaan lisätutkimuksena altistuskoe. Lääkkeen käyttö kielletään, eikä  altistuskoetta tehdä tapauksissa, joissa potilas on saanut vaikean reaktion (anafylaktinen reaktio).

Allergisen reaktion aiheuttaneen lääkeaineen nimi on hyvä tallettaa itselleen ja ilmoittaa hoitoa antavissa yksiköissä liitettäväksi sairauskertomusjärjestelmiin.

Lääkeaineihottuma

Lääkkeiden aiheuttamat viivästyneet ihoreaktiot kehittyvät toisistaan poikkeavilla mekanismeilla. Yksi tavallisimmista ihoreaktioista on eksanteema, joka on kutiseva syheröinen ihottuma. Eksanteema ilmaantuu symmetrisesti vartalon/raajojen alueelle  ja hiipuu 1-2 viikossa. Useat tarttuvat taudit voivat myös aiheuttaa tämäntyyppisä iho-oireita.

Etenkin tietyt särkylääkkeet ja antibiootit voivat aiheuttaa toistuvasti samaan paikkaan ilmaantuvan ihoreaktion (erythema fixum), joka parantuessaan jättää ruskean pigmentaation.

Lääkeaineet aiheuttavat vain harvoin laaja-alaisia, lähes koko ihon kattavia vaikeita reaktioita. Näihin reaktioihin voi liittyä myös yleisoireita kuten kuumetta.

Lääkeainealtistus

Lääkeainealtistusta käytetään yleensä vain potilaalle sopivan lääkkeen löytämiseksi. Lääkeainealtistus tehdään, jos epäiltyä lääkeainetta on vaikeaa korvata, reaktion yhteys lääkkeen käyttöön on epävarma tai reaktio on ollut lievä.  Jos epäilty lääkereaktio on ollut vaikea, altistusta ei tehdä. Altistus tehdään aina valvotusti, yleensä sairaalassa.

Lääkealtistuksessa lääkeainetta annetaan potilaalle yleensä suun kautta tavanomaista kerta-annosta pienempi määrä ja annosta suurennataan vähitellen normaaliannokseen. Potilaan vointia seurataan altistuksen ajan ja vielä 2-3 tuntia viimeisestä annoksesta. Potilasta kehotetaan ottamaan yhteyttä, jos oireita ilmenee seuraavina päivinä.

Valoyliherkkyys

Lääkehoito voi joskus aiheuttaa herkistymisen valolle. Valoyliherkkyyden oireita ovat ihon punoitus, kirvely ja kutina auringolle altistuneilla alueilla vuorokauden kuluessa. Lievät oireet kestävät muutaman päivän, voimakkaat 1–2 viikkoa. Vaikeimmissa reaktioissa ihottuma-alueelle voi jäädä tummaa pigmenttiä kuukausiksi.

Epäilty lääke jätetään pois tai se vaihdetaan toiseen lääkärin ohjeiden mukaan. Ihottuma hoidetaan kortisonivoiteilla.

Tavallisin valoherkistäjä on doksisykliini-antibiootti, joskin vain harvat senkään käyttäjistä saavat oireita. Muita mahdollisia herkistäviä lääkeaineryhmiä ovat muut mikrobilääkkeet, sydän- ja verenpainelääkkeet sekä iholle levitettävät tulehduskipulääkkeet ja jotkin ihotauteihin käytettävät lääkkeet. Lääkkeiden pakkausselosteessa on yleensä mainittu reaktion mahdollisuus.

Tulehduskipulääkeyliherkkyys

Tulehduskipulääkeyliherkkyydessä kyse ei yleensä ole allergiasta, eikä yliherkkyyttä voida tutkia allergiatesteillä. Potilaat saavat oireita kaikista tämän ryhmän lääkkeistä. Usein syy-yhteys on selkeä. Osa potilaista, joilla on astma, nenäpolyyppitauti tai molemmat, saavat näistä lääkkeistä nuha-ja astmaoireita. Pahimmillaan tulehduskipulääkeyliherkkä voi saada yleistyneen allergisen reaktion. Osalla potilaista yliherkkyys näyttäytyy nokkosrokkona ja kroonisen nokkosrokon pahenemisena. Yliherkkyydestä kärsivän on syytä ilmoittaa asiasta apteekissa ja lääkärin vastaanotolla.

Puuduteyliherkkyys

Puuduteyliherkkyys on harvinaista. Epäillyssä reaktiossa on usein kyseessä tavallinen pyörtyminen tai puudutteen lisänä käytetyn adrenaliinin tai lidokaiinin haittavaikutus. Puuduteyliherkkyyttä voidaan testata ihopistokokein.

Rokotteet

Rokotteen aiheuttamat yliherkkyysreaktiot ovat harvinaisia. Rokotuskohdan kipu, turvotus ja kuumotus eivät viittaa allergiseen reaktioon.  Allergiaoireita sen sijaan ovat yleistyneet, laajalle ihoalueelle ilmaantuvat punoitus, turvotus ja urtikaria. Rokoteallergian selvittely on allergologiaan perehtyneen lääkärin tehtävä. Allergia voi johtua joko rokotteesta tai sen valmistuksessa käytettäviin menetelmiin.

Influenssarokote voidaan antaa yleensä kananmuna-allergisille normaalisti, koska kananmunan määrä rokotteessa on hyvin pieni. Poikkeuksena on henkilö, jolle on tullut todennettu anafylaktinen reaktio kananmunan nauttimisen jälkeen. Näissäkin tapauksissa rokote voidaan yleensä antaa valvotusti. Rokotusohjeen mukaan rokotettavan vointia seurataan kaksi tuntia influenssarokotuksen jälkeen.

Rokotteen valmistusvaiheessa saatetaan käyttää myös antibiootteja, jotka eivät yleensä aiheuta allergisia reaktiota rokotteen saajalle. Rokotteissa saattaa olla säilyteaineena myös formaldehydiä. Rokotteesta saadulla määrällä formaldehydille herkistyneet voivat saada lieviä pistoskohdan allergisia reaktioita.

Välittömiä rokotusreaktioita voidaan tutkia ihopistokokeilla. Viivästynyt yliherkkyys esimerkiksi säilöntäaineelle selviää epikutaanitesteissä.

Anestesia

Anestesian (nukutuksen) aikana käytetään samanaikaisesti useita eri lääkeaineita. Allergisoitumiseen liittyvät reaktiot vaativat yleensä herkistymisen aikaisemman toimenpiteen yhteydessä. Tavallisimmat aiheuttajat ovat lihasrelaksantit (lihaksia lamaavat lääkkeet), antibiootit ja lateksi. Reaktion voivat aiheuttaa myös varsinainen nukutusaine tai puuduteaine. Allergisen reaktion syy voi olla myös ihon puhdistukseen käytetty aine tai kipulääke. Lääkeainereaktio voi tulla muulla kuin allergisella mekanismilla tai voi olla muu lääkkeen haittavaikutus, jolloin reaktio voi tulla myös ensimmäisessä anestesiassa. Anafylaktisia reaktioita esiintyy yksi jokaista 10 000-20 000 anestesiaa kohti.

Leikkauksen aikana käytetään useita lääkeaineita ja mikäli reaktio on ollut vaikea, tarvitaan usein laajempaa selvittelyä. Kaikki leikkauksen aikana käytetyt lääkeaineet pyritään tutkimaan ihopistokokein. Ihopistokokeet suositellaan tehtäväksi 4-6 viikkoa reaktion jälkeen.

Varjoainekuvaukset

Yliherkkyysreaktiot ovat nykyisillä varjoaineilla harvinaisia, mutta reaktio voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen. Yliherkkyyttä aiheuttavat aineet ovat jodi ja gadolinium. Useimmat reaktiot eivät ole IgE-välitteistä allergiaa, ja voivat siksi tulla jo ensimmäisellä kuvauskerralla. Ne liittyvät histamiinin vapautumiseen varjoaineen vaikutuksesta. IgE-välitteinen varsinainen allergia on harvinaista ja vaatii herkistymisen aikaisemmalla tutkimuskerralla.

Useimmat reaktiot tulevat ensimmäisen tunnin aikana varjoaineen annostelusta, monet jopa viidessä minuutissa. Harvinaisissa tapauksissa oire tulee vasta päivien kuluttua lievinä iho-oireina, eivätkä nämä yleensä vaikuta varjoaineiden annosteluun tulevaisuudessa.

Henkilöllä, joka on aiemmin saanut varjoainereaktion, on turvallisinta korvata varjoainetutkimus muulla menetelmällä. Jos reaktio on ollut lievä, voidaan tutkimus tehdä suojalääkityksellä. Vaikeiden reaktioiden jälkeen on varjoaineen käyttöä pyrittävä välttämään. Astma- ja allergiapotilailla on hieman muita suurempi riski saada reaktio varjoaineista. Sen sijaan jodipitoisista tuotteista saatu ihoreaktio ei lisää riskiä merkittävästi.

Virukset ja lääkeaineet

Suuri osa antibioottikuurien aikana ilmaantuvista ihoreaktioita voi liittyä infektioon, jota hoidetaan. Antibioottikuurin aikainen ihottuma saattaa johtua sairastetusta tulehdussairaudesta, jossa onkin mukana virustauti. Lasten antibioottikuurien aikaisista ihottumista valtaosa liittyy sairastettuun infektioon, eikä käytettyyn antibioottiin. On myös mahdollista, että sairastettu virus ja lääkeaine yhdessä aiheuttavat ihottumareaktion.

Siedätyshoito lääkeaineelle

Kaikki siedätyshoito lääkeaineille on kokeellista ja toteutetaan aina asiaan perehtyneen lääkärin valvonnassa. Siedätyshoitoa joudutaan harkitsemaan silloin, kun lääkeaine on potilaalle elintärkeä, eikä korvaavaa valmistetta ole käytettävissä.

Myös tulehduskipulääkkeille voidaan siedättää. Syynä saattaa olla se, että niille herkistynyt potilas tarvitsee sydän- ja verisuonitautien hoitoon ASA (asetyylisalisyylihappo)-valmistetta.

Lisäksi niin sanottua ASA-siedätystä käytetään kokeellisena hoitona nenäpolyyppipotilaille.

 Hoito

Yliherkkyysoireita aiheuttanut lääkitys lopetetaan. Lääkityksen tärkeydestä riippuen on otettava yhteys lääkehoidon määränneeseen yksikköön korvaavan hoidon järjestämiseksi. Lääkeaineyliherkkyyden tutkiminen on vaativaa ja ensisijaisesti potilaalle pyritään löytämään muu sopiva lääkeainevaihtoehto. Tapauksissa, joissa muuta lääkeainevaihtoehtoa ei ole harkitaan lääkeainealtistusta.