Genetiikan ja harvinaissairauksien talossa on julkaistu lisää kieliversioita piirrosvideoista, joissa kerrotaan geenitutkimusmenetelmistä. Uudet kieliversiot auttavat kertomaan entistä useammalle maahanmuuttajalle perimän tutkimusmenetelmistä ja genetiikan perusasioista heidän omalla äidinkielellään, mikä helpotta tiedon omaksumista. Videot on nyt katseltavissa ja kuunneltavissa suomen, ruotsin ja englannin lisäksi myös somalin, venäjän, ranskan, darin, arabian, turkin ja soranin kielillä. Videoissa tekstitys on tehty kyseisen kielen kirjasimilla.
Videoilla kerrotaan helppotajuisesti kahdesta keskeisestä perimän tutkimusmenetelmästä, geenipaneeli- ja eksomisekvensointitutkimuksesta. Lisäksi videot tarjoavat tietoa yleisemminkin genetiikan perusasioista, kuten geeneistä, perinnöllisyydestä ja geenivirheistä.
Genetiikka eli perinnöllisyystiede tutkii geenejä, niiden rakennetta, toimintaa, muuntelua sekä perinnöllisyyttä. Geneettisten tutkimusten käyttö sairauksien syiden selvittelyssä ja hoidon määrittelyssä on kaikilla lääketieteen erikoisaloilla lisääntynyt merkittävästi. Myös ihmisten kiinnostus yleisesti genetiikkaan ja omaan perimään eli genomiin on lisääntynyt.
Käy tutustumassa videoihin Genetiikan ja harvinaissairauksien talossa.