Ajankohtainen

Terveyskylän uusi etävastaanotto on nopea ja kätevä

Julkaistu 4.5.2018 14.00

Laskujen maksun ja lippuvaraukset on voinut jo pitkään hoitaa kotikoneelta. Pian sieltä onnistuu myös osallistuminen HUS:n erikoissairaanhoidon vastaanotolle.

Etävastaanotto on kuva- ja ääniyhteydellinen vastaanotto, jossa klinikan edustaja on omalla koneellaan ja potilas kotikoneella. Mukana on myös chat-mahdollisuus. Terveyskylän piloteissa HUS:ssa testattiin etävastaanottoa tyräleikkaus-, dialyysi- ja puheterapia-asiakkaiden kanssa.

Puheterapeutti Tiina Laine HYKS Pää- ja kaulakeskuksen asiantuntijayksiköstä on pitänyt maalis-huhtikuun aikana puheterapiaa potilailleen tietokoneen välityksellä. Potilaan kanssa käytävien harjoitusten tavoitteena on kuntouttaa kielellis-kognitiivisia taitoja sekä ylläpitää puhemotoriikkaa ja äänentuottamista.

- Toive etävastaanottojen aloittamisesta tuli itse asiassa poliklinikkamme potilailta, joista monet ovat työssään tottuneet etäyhteyksiin. Olen itsekin toivonut etäyhteysmahdollisuutta potilastyöhön ja siksi lähdimmekin mukaan kokeiluun. Kaikki sujui moitteetta, Laine kertoo. Kuvan laatu on ollut hyvä ja yhteys toimiva.

Vaikka potilailla on kielellis-kognitiivia häiriötä, kaikki potilaat yhtä lukuun ottamatta onnistuivat rekisteröitymään Omapolulle ja sitten liittymään mukaan etävastaanottoon sovittuna ajankohtana, Laine kertoo.   Aikomuksena on laajentaa palvelua myös muiden aikuispuheterapia-asiakkaiden käyttöön.

 

Etävastaanotto säästää aikaa ja rahaa

Etävastaanoton etuna on ajan ja rahan säästyminen, kun matkustaminen jää pois. Potilaan ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa tai istua ruuhkissa. 

- Tavoitteena on mukauttaa toimintaamme potilaan tarpeisiin, ei karsia toiminnoistamme tai ottaa aiempaa enemmän potilaita, Tiinan kollega puheterapeutti Remi Rousselle kertoo. Kaikki potilaat käyvät myös lähiterapiassa, vain osa käynneistä on korvattu etäyhteydellä.

Ainoat hankinnat, joita klinikalla tehtiin, oli mikrofonilliset kuulokkeet ja kamera pöytäkoneeseen. Kannettavassa tietokoneessa kamera onkin jo valmiina.

Millaisia terveisiä Remillä ja Tiinalla on muille HUS-klinikoille? – Rohkaisemme ilman muuta kokeilemaan, Remi ja Tiina kannustavat.

Projektipäällikkö Sami Laakkonen on ollut mukana pilotissa tietohallinnon edustajana. Etävastaanottojen käyttöönotto tulee olemaan entistä helpompaa, kun yhä useampi potilas on avannut itselleen etävastaanoton edellyttämän​ Omapolku-tilin Terveyskylään, Laakkonen kertoo.

Näin se toimii

Ammattilainen luo potilaalle etävastaanoton Terveyskylän ammattilaisen Omapolulla olevan kalenterin kautta.  Etävastaanoton edellytyksenä on, että asiakas on luonut itselleen Omapolkutilin Terveyskylään. Potilas saa tiedon etävastaanotosta sähköpostilla tai tekstiviestillä ja muistutuksen vuorokautta ennen vastaanottoa ja voi liittyä mukaan Omapolkunsa kautta.

Järjestelmän tietoturva on varmistettu niin, että potilas kirjautuu järjestelmään pankkitunnuksillaan ja ammattilainen omilla HUS-tunnuksillaan.

Lisätietoa HUS-alueen Omapolku-infoista.