Ajankohtainen

Terveyskylälle ykkössija Suunnannäyttäjät-kilpailussa

Julkaistu 3.7.2018 10.00

Terveyskylä on voittanut julkishallinnon digipalveluiden asiakaslähtöiseen kehittämiseen kannustavan Suunnannäyttäjät-kilpailun! Kilpailuun osallistui yhteensä 30 ehdokasta, joista voittaja valittiin yleisöäänestyksen ja arvovaltaisen raadin antaman pisteytyksen yhteistuloksena.

​Suunnannäyttäjät-kilpailussa haettiin kansalaisten arkea helpottavia digihankkeita, -projekteja ja -kokeiluja. Voittajan valintaa perusteltiin muun muassa seuraavasti:

"Virtuaalisairaala 2.0 on ajankohtainen hanke, joka koskettaa laajasti kansalaisia. Hankkeen tavoitteena on rakentaa Terveyskylä-palvelukokonaisuutta kansalaisille, potilaille sekä sote-ammattilaisille. Työhön osallistuneilla tahoilla on ollut laaja ymmärrys aiheesta ja aidosta asiakastarpeesta. Myös jatkokehityspotentiaali on mittava.

Kyseessä on palvelu, joka paitsi rakentaa ja luo uutta esimerkillisellä tavalla yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta hyvin merkittävällä osa-alueella, toimii myös sillanrakentajana fyysisen ja digitaalisen maailman välillä niitä yhdistäen. Lisäksi rakentamiseen on osallistunut laaja joukko erilaisia sidosryhmiä ja niiden yksittäisiä edustajia.

Tässä keksinnössä on erityisarvo sillä, että etäpalvelut tuovat erikoissairaanhoidon palvelut "lähipalveluiksi", jotka ovat kansalaisen, potilaan ja lähimmäistensä käytössä 24/7. Erityinen ansio on ollut myös hyödyntää tieteellistä tutkimusta ja osallistamisen malleja kehittämisessä."

Kärkikolmikkoon sijoittuivat lisäksi Trafin Autoilija-sovellus ja mobiiliajokortti sekä Vantaan kaupungin Pilviakatemia. 

Suunnannäyttäjät-kilpailun järjestäjänä toimii SuomiDigi-kehittäjäfoorumi, jonka tavoitteena on tukea julkisen hallinnon organisaatioita palvelujensa digitalisoinnissa.​​

Kiitos kaikille, jotka annoitte äänenne Terveyskylälle!

Lue SuomiDigin tiedote kokonaisuudessaan täältä​.