Ajankohtainen

Opaskoira tukee omistajansa liikkumista ja toimimista

Julkaistu 27.4.2022 6.00

Keskiviikkona 27.4. vietetään kansainvälistä opaskoirapäivää. Virallisesti opaskoirat ovat toimineet omistajiensa silminä Suomessa jo yli 80 vuotta.

​​​​

Suomeen ensimmäiset viralliset opaskoirat tulivat Ruotsin lahjoittamina sodassa sokeutuneille vuonna 1940. Opaskoira sujuvoittaa liikkumista silloin, kun näönvarainen liikkuminen ei onnistu.

Opaskoira on monelle korvaamaton apu

Opaskoiran tehtävänä on helpottaa omistajansa kulkemista paikasta toiseen. Se myös auttaa omistajaansa erilaisten kohteiden, kuten hissien, ovien ja nappien etsimisessä tai löytämään sopivan istumapaikan kävelyreittin varrelta. Opaskoiran omistajan on pystyttävä huolehtimaan koirasta ja liikkumaan itsenäisesti kepin avulla. Opaskoiran myöntämiselle vaaditaan perusteltu tarve, ja hankinta mietitään ja toteutetaan aina yksilöllisesti.

Ohjeita opaskoiran hankkimiseen saa oman sairaanhoitopiirin näönkuntoutusyksiköstä.

Lue lisää Kuntoutumistalon apuvälinesivuilta:

Huomiothan opaskoiran liikenteessä

Kun opaskoira on valjaissa, se on töissä. Opaskoiran omistajalla on myös usein valkoinen keppi, jolloin heidät on helpompi tunnistaa. Kun opaskoira on töissä, sitä ei pidä mennä tervehtimään tai silittämään, ettei se häiriinny työtehtävässään. Opaskoira kiertää esteitä ja pysähtyy ennen tietä. Omistaja kuuntelee ja arvioi, onko tien ylittäminen turvallista. Voit hyvin auttaa opaskoirakkoa eli omistajaa ja koiraa ylittämään tien kertomalla, että tien ylittäminen on turvallista.

Autoillessasi huomioi opaskoirakko tekemällä heille tilaa kunnolla pysähtymällä. Pyöräillessäsi ilmoita tulostasi antamalla äänimerkki hyvissä ajoin.

Lue lisää vinkkejä Opaskoirayhdistyksen sivuilta:

Liikkuminen muuttuu, kun näkö heikkenee

Kun näkö syystä tai toisesta heikkenee, on turvallista liikkumista harjoiteltava. Liikkumisen avuksi on olemassa erilaisia apuvälineitä opaskoiran lisäksi. Myös saattaja tai kuljetuspalvelu voivat helpottaa liikkumista paikasta toiseen.

Lue lisää Kuntoutumistalon oppaasta: