MS-taudin hoitoon on useita taudinkulkua hidastavia lääkityksiä. Näillä lääkkeillä pyritään estämään uusien oireiden ilmenemistä. Tautia täysin parantavaa lääkettä tai toimenpidettä ei kuitenkaan ole vielä olemassa. Taudin tyypistä ja oireista riippuen useimmat MS-tautia sairastavat voivat käyttää
tautia hidastavia ja
oireita helpottavia lääkkeitä.
Lääkehoito on pitkäaikaista
Aaltomaisesti etenevään tautiin liittyvää aivojen ja selkäytimen tulehdusta voidaan hillitä tautia hidastavilla lääkkeillä, jotka vaikuttavat elimistön puolustusjärjestelmään. Hermoihin tulleita vaurioita ei voida jälkikäteen parantaa, minkä vuoksi taudin alkuvaiheessa saadun hoidon merkitys on pitkällä aikavälillä suuri. Lääkkeiden teho alkaa tulla esiin noin
puolen vuoden kuluttua aloituksesta. Lääkkeen säännöllisessä ottamisessa pitää olla huolellinen, jotta teho saadaan varmasti esiin. Ensijaisesti etenevään tai ajan mittaan toissijaisesti eteneväksi muuttuneeseen MS-taudin tyyppiin ei ole yhtä hyvään tutkimusnäyttöön perustuvaa taudinkulkua hidastavaa lääkitystä kuin aaltomaisessa taudissa.
Aaltomaisesti etenevän MS-taudin tulehdusta hillitseviin, ensisijaisesti käytettäviin lääkkeisiin (ns. ensilinjan lääkkeet) kuuluu ihon alle tai lihakseen pistettäviä (beetainterferoni ja glatirameeriasetaatti) ja suun kautta otettavia (teriflunomidi ja dimetyylifumaraatti) lääkkeitä.
Vaikeampia oireita tuottavaan MS-tautiin on lisäksi olemassa erityisiä laskimoon tiputettavia (alemtutsumabi, natalitsumabi, okrelitsumabi) valmisteita ja suun kautta otettavia (fingolimodi, kladribiini) vaihtoehtoja. Näitä aktiivisen MS-taudin hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä kutsutaan myös toisen linjan lääkkeiksi.
Lääkkeen valinta
Lääkkeen valinnassa harkitaan lääkärin kanssa kunkin valmisteen hyötyjä ja haittoja, taudin tyyppiä ja kulkua sekä omaa elämäntilannetta. Lääkkeistä saatavat hyödyt ja haittavaikutukset ovat yksilöllisiä, ja sopivan lääkityksen löytämiseksi voidaankin joutua kokeilemaan useita erilaisia lääkevalmisteita. Osa MS-taudin lääkkeiden haittavaikutuksista voi lieventyä ajan mittaan säännöllisessä käytössä. Lue tästä tarkemmin eri MS-taudin lääkehoidoista:
Ensilinjan pistoslääkkeet
Beeta-interferonit ja
glatirameeriasetaatti ovat olleet käytössä jo noin 20 vuotta. Nämä lääkitykset annostellaan pistämällä joko ihonalaiseen kudokseen tai lihakseen, pääsääntöisesti useita kertoja viikossa.
Omatoimista pistoshoitoa varten pitää hallita oikea pistotekniikka, pistospaikat ja niiden säännöllinen vaihtaminen, ihon kunnon seuranta ja hoito sekä lääkeaineiden oikea säilyttäminen. Hoitoa aloitettaessa pistämistä harjoitellaan MS-hoitajan vastaanotolla. Näillä lääkkeillä on erilaisia vaikutuksia soluviestintään ja niiden on todettu vähentävän pahenemisvaiheita noin kolmanneksella. Niiden etuna on
hyvä ja tunnettu
turvallisuus. Ajatus pistämisestä tai itse pistäminen voi kuitenkin tuntua epämukavalta. Paikalliset pistospaikkareaktiot ovat näiden lääkkeiden yleisin haittavaikutus. Lisäksi beetainterferoneihin voi liittyä pistosten jälkeisiä flunssan kaltaisia oireita, joita voi lievittää tavallisilla särkylääkkeillä, levolla ja lääkitystä aloitettaessa annosta asteittain nostamalla. Interferonihoitoon kuuluu myös verikoeseuranta. Glatirameeriasetaatin käyttöön voi puolestaan liittyä haittavaikutuksena hengitystieoireita. Näitä lääkkeitä voi käyttää raskautta yrittäessä ja myös harkinnan mukaan imetyksen aikana.
Suun kautta otettavat ensilinjan lääkkeet
Uudempia ensilinjan lääkkeitä ovat suun kautta kerran päivässä
tablettina otettava
teriflunomidi ja kahdesti päivässä
kapselina otettava
dimetyylifumaraatti.
Teriflunomidin teho on samankaltainen kuin ensilinjan pistoslääkkeillä, ja
dimetyylifumaraatti on estänyt pahenemisvaiheita vielä hieman tehokkaammin. Pitkäaikaisvaikutukset taudin kulkuun ovat vielä epäselviä.
Teriflunomidi poistuu elimistöstä hitaasti, joten nopeaa lääkevaihtoa tarvittaessa tai raskautta suunniteltaessa
teriflunomidin elimistöstä poistumista nopeutetaan siihen erikseen käytettävän lääkekuurin avulla. Yleisin teriflunomidin haittavaikutus on lievä hiusten oheneminen.
Dimetyylifumaraatin aloitusvaiheessa voi esiintyä vatsavaivoja ja punastumisreaktioita. Punastumista voi lievittää aspiriinin avulla. Molempien lääkitysten seurantaan kuuluvat säännöllisesti otettavat verikokeet verenkuvan ja maksa-arvojen tarkistamiseksi.
Suun kautta otettavat toisen linjan lääkkeet
Fingolimodi on tarkoitettu
aktiivisemman MS-taudin hoitoon. Se on tutkimuksissa todettu tehokkaammaksi pahenemisvaiheiden estossa kuin ensilinjan MS-hoidot. Lääke otetaan kerran päivässä, ja hoidon aloitus tehdään poliklinikkaseurannassa mahdollisten sydänhaittavaikutusten vuoksi. Ne ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Lääke on yleensä hyvin siedetty, ja siihen liittyy turvaseuranta verikokein.
Kladribiini on tullut käyttöön keväällä 2018 ja sille on myönnetty Kelan peruskorvattavuus. Teho on parempi kuin ensilinjan hoidoilla ja käyttötapa on potilaan kannalta kätevä. Myös kladribiiniin liittyy verikoeseuranta.
Infuusiomuotoiset lääkkeet
Natalitsumabia ja
alemtutsumabia käytetään suonensisäisinä hoitoina sairaalaoloissa. Molemmat lääkkeet on tutkimuksissa osoitettu tehokkaammaksi kuin ensilinjan hoidot. Ne onkin suunnattu vaikean MS-taudin
hoitoon. Pitkään käytössä ollut
natalitsumabi annostellaan 4 viikon välein. Se on turvallinen lääke, joka vaatii säännöllistä verikoeseurantaa, mutta se voi joskus altistaa tietyntyyppisille infektioille. Niidenkin riskiä voidaan melko hyvin hallita verikokeiden ja tarvittaessa magneettikuvantamisen avulla.
Alemtutsumabi annostellaan kahdesti vuoden välein useamman päivän hoitona. Lääkkeen käyttöön kuuluu pitkä ja melko tiheä laboratorionäytteiden seurannan tarve mahdollisten autoimmuunitautien puhkeamisen riskin vuoksi. Okrelitsumabi on tullut sairaalakäyttöön keväällä 2018. Se on ensimmäinen MS-lääke, jonka teho on voitu osoittaa myös ensisijaisesti etenevän MS-taudin hoidossa. Sitä annostellaan puolen vuoden välein, ja siihen liittyy verikoeseuranta. Okrelitsumabin käyttöaiheena on aktiivinen aaltomainen tai ensisijaisesti etenevä MS-tauti.
Muut lääkkeet
Joissain tapauksissa, jos taudinkulku on aktiivisesti etenevä tai muut lääkkeet eivät jostain syystä sovi, voidaan harkita
solunsalpaajahoitoja, kuten suun kautta otettavaa
atsatiopriiniä tai suonensisäisesti annettavaa
mitoksantronia. Molemmilla on osoitettu tehoa etenevään MS-tautiin. Molempien käyttöön liittyy verikoeseuranta ja
mitoksantronin suhteen myös sydämen toiminnan seuranta.
Seuraava sivu