Valtaosalla epilepsiaa sairastavista kohtaukset saadaan hyvin hallintaan lääkkeillä. Yleensä lääkkeitä on käytettävä useita vuosia, toisinaan koko elämän ajan. Lääke valitaan kohtaustyypin ja oireyhtymän perusteella. Lisäksi on tärkeää selvittää epilepsian syy silloin kuin se suinkin on mahdollista.
Lääkkeen valinta edellyttää aina myös yksilöllisten tekijöiden huomioimista ja hoidon tehon ja mahdollisten haittavaikutusten hyöty-riskisuhteen arviointia. Vain noin puolella potilaista ensimmäinen valittu lääke tehoaa ja on hyvin siedetty haittavaikutuksien suhteen. Lopuilla potilaista joudutaan etsimään sopivaa lääkettä tai lääkeyhdistelmää.
Hoitosuunnitelma tehdään yhdessä potilaan ja tarvittaessa huoltajien tai omaisten kanssa. Oleellista on että potilas ja muut hoitoon osallistuvat saavat riittävästi tietoa sairaudesta ja sen hoitovaihtoehdoista. Puhutaan molemminpuolisesta hoitokumppanuudesta, jonka avulla hoito onnistuu.
Joskus epilepsia on vaikeahoitoinen, eikä kohtauksia tai epilepsian muita oireita saada pois erilaisista hoitoyrityksistä huolimatta. Silloin oireet haittaavat mahdollisuuksia viettää täysipainoista ja turvallista elämää. Suomessa arviolta 9 000 henkilöä sairastaa vaikeahoitoista epilepsiaa. Silloinkin tavoitteena on mahdollisimman hyvä elämänlaatu ja toimintakyky.
Lääke valitaan kohtaustyypin ja mahdollisen epilepsiaoireyhtymän mukaan
Paikallisalkuinen epilepsia
Paikallisalkuisen epilepsian ensisijaiseksi lääkkeeksi suositellaan okskarbatsepiinia, pitkävaikutteista karbamatsepiinia tai levetirasetaamia. Vaihtoehtoisia lääkkeitä ovat gabapentiini, lamotrigiini, topiramaatti, tsonisamidi ja valproaatti. Valproaatin käyttöä ensisijaislääkkeenä paikallisalkuisessa epilepsiassa rajoittaa sen hieman heikompi teho pelkkiin paikallisiin yleistymättömiin kohtauksiin. Topiramaatin käyttöä ensisijaislääkkeenä rajoittavat siihen liittyvät muistiin ja tiedonkäsittelyyn liittyvät haitat.
Paikallisalkuisten epilepsioiden lisälääkkeinä voidaan käyttää eslikarbatsepiiniasetaattia, gabapentiinia, klobatsaamia, lakosamidia, lamotrigiinia, levetirasetaamia, perampaneelia, pregabaliinia, retigabiinia, topiramaattia tai tsonisamidia. Erityistilanteissa (esimerkkeinä yliherkkyydet ja muiden lääkkeiden tehottomuus) voidaan käyttää fenytoiinia, fenobarbitaalia tai vigabatriinia. Fenytoiinilla ja fenobarbitaalilla on todettu olevan enemmän pitkäaikaisia haittavaikutuksia kuin edellä mainituilla lääkkeillä. Vigabatriinia harkittaessa on otettava huomioon näkökenttäpuutoksen riski.
Yleistyneet geneettisen epilepsiat
Yleistyneet geneettiset (aiemmin ns. Idiopaattiset) epilepsiat muodostavat oireyhtymäjatkumon, johon kuuluvat lapsuus- ja nuoruusiän poissaoloepilepsia, yleistyneet toonis-klooniset kohtaukset herätessä ja nuoruusiän myokloninen epilepsia. Ensisijainen lääke geneettisissä epilepsiaoireyhtymissä ja niihin liittyvissä yleistyneissä kohtauksissa on valproaatti. Vaihtoehtoisia lääkkeitä ovat lamotrigiini, levetirasetaami ja topiramaatti sekä lisälääkkeenä klobatsaami. Perampaneelia voidaan käyttää lisälääkkeenä yleistyneissä toonis-kloonisissa kohtauksissa. Etosuksimidilla on tehoa vain poissaolokohtauksiin. Lamotrigiini ei aina tehoa riittävästi myoklonisiin kohtauksiin ja se voi joskus jopa pahentaa myokloniaa.
Tiettyjä lääkkeitä vältetään yleistyneessä epilepsiassa, koska ne voivat lisätä myoklonioita tai poissaolokohtauksia. Näitä ovat ensinnäkin hermoston natrium-kanavia salpaavat lääkkeet kuten fenytoiini, karbamatsepiini, okskarbatsepiini, eslikarbatsepiini ja mahdollisesti lakosamidi. Myös vigabatriinia ja lamotrigiinia vältetään.
Lääkitykseen liittyviä haittavaikutuksia ja muita mahdollisia ongelmia - vaikutus lääkkeen valintaan
Psyykkiset haittavaikutukset
Osa epilepsialääkkeistä voi aiheuttaa psyykkisiä haittoja kuten masennusta. Psyykkisiä haittavaikutuksia liittyy erityisesti levetirasetaamin, perampaneelin, topiramaatin ja tsonisamidin käyttöön. Jos epilepsiaa sairastavalla on ennestään tiedossa olevia psyykkisiä ongelmia tai aiemmasta lääkkeestä on tullut psyykkisiä haittoja, pyritään välttämään jatkossa näitä lääkkeitä.
Paino
Epilepsialääkkeet voivat vaikuttaa myös painoon ruokahalua muuttamalla, topiramaatti alentavasti, valproaatti ja pregabaliini lisäävästi. Paino-asiat pyritään ottamaan huomioon lääkettä valittaessa.
Lääkeaineyliherkkyys
Epilepsialääkkeille voi olla yliherkkä. Silloin lääke saa aikaan hoidon alkuvaiheessa vaikean ihottumareaktion eikä sitä pysty käyttämään. Joskus reaktio voi olla myös maksan tai muun elimistön reaktio. Tietyt lääkkeet (fenytoiini, karbamatsepiini, okskarbatsepiini) ovat sukulaisia niin, että kun yhdelle on yliherkkä, on usein yliherkkä toisellekin. Siksi lääkäri tietää varoa saman sukuisia lääkkeitä kun yhdelle on jo ollut yliherkkä. Yliherkkyysreaktioiden ennustamiseksi pyritään kehittämään myös geenitestejä, sillä todennäköisesti alttius näihin reaktioihin perustuu tiettyihin geenimuutoksiin.
Raskauden aikaiset haittavaikutukset
Raskauden aikana valproaatille altistuneilla lapsilla on suurempi riski saada epämuodostumia ja muita kehityshäiriöitä kuin esimerkiksi karbamatsepiinia ja lamotrigiinia käyttävien äitien lapsilla. Kehityshäiriöt voivat tulla esiin jo sikiön kehittyessä tai syntymän jälkeen, mutta ne voivat ilmetä myös vasta kouluiässä esimerkiksi oppimisvaikeuksina tai huonoina sosiaalisina taitoina (niin sanoittuina neurokognitiivisina haittoina). Tämän takia valproaattia suositellaan käytettäväksi epilepsian hoitoon hedelmällisessä iässä naisilla ja tytöillä vain tietyissä tilanteissa ja jos muut hoidot eivät ole olleet tehokkaita tai niistä on sietämättömiä sivuvaikutuksia. Valproaattia käyttävällä olisi oltava hyvä ehkäisymenetelmä ja mahdolliset raskaudet tulisi suunnitella erityisen huolella.
Lääkkeiden valinta liitännäissairauksien suhteen
Jotkut epilepsialääkkeet vaikuttavat myös esimerkiksi ahdistuneisuuteen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön tai kipuun. Ahdistuneisuudesta kärsivällä potilaalla lääkäri voi valita esimerkiksi pregabaliinin, joka auttaa sekä paikallisalkuiseen epilepsiaan että ahdistuneisuuteen. Se on myös laajalti käytetty hermoperäisen kivun lääke, jonka käyttöä epilepsiapotilaalla tulisi aina miettiä epilepsiaa hoitavan lääkärin kanssa, sillä se ei sovi yleistyneeseen epilepsiaan eikä sitä voi käyttää epäsäännöllisesti, sillä silloin se saattaa lisätä kohtausriskiä kuten muutkin epilepsialääkkeet. Valproaattia ja topiramaattia voidaan käyttää kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ja migreenin estossa epilepsian lisäksi.
Yhdistelmähoidossa huomioitavaa
Yhdistelmähoidossa epilepsialääkkeiden haitat voivat lisääntyä, jos käytetään samalla tavalla vaikuttavia lääkkeitä ilman että saadaan merkittävää lisätehoa. Paitsi tehon, myös haittojen suhteen pyritään usein niin sanottuun järkiperäiseen yhdistelmähoitoon, jossa yhdistetään erilaisilla vaikutusmekanismeilla vaikuttavia lääkkeitä toisiinsa.
Myös muiden sairauksien olemassaolo ja hoito tulee ottaa huomioon epilepsialääkettä valitessa. Maksasairaalle eivät sovi maksan kautta erittyvät lääkkeet ja monisairaalle sopivat parhaiten lääkkeet, joilla ei ole yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.
Tutkijat etsivät biomarkkereita
Valitettavasti epilepsian lääkehoito etsitään vielä nykyisin yksilölle "yrityksen ja erehdyksen" kautta tiettyjen yleisten periaatteiden mukaan. Jatkossa tieteellisen tutkimuksen myötä pyritään löytämään tekijöitä (biomarkkereita), joiden avulla lääkehoitoa voitaisiin kohdentaa ennustettavammin ja yksilöllisemmin. Eli tutkimuksilla voitaisiin jo ennalta tietää, kenelle kannattaa tehon ja haittavaikutuksien suhteen kokeilla mitäkin lääkettä.
Epilepsialääkityksen lopettaminen
Epilepsialääkityksen lopettamista voidaan harkita, kun potilas on ollut kohtaukseton vähintään 3–5 vuotta, ja hän on itse halukas lopettamaan lääkityksen. Kohtaukset uusiutumisen riski lääkityksen lopettamisen jälkeen on aikuisilla 30–60%. Uusiutumisriski on yli kaksinkertainen verrattuna siihen, että lääkitystä jatketaan.
Kohtausten vähäiseen uusiutumisriskiä ennustaa kohtauksettomuuden saavuttaminen heti hoidon alussa. Suurta uusiutumisriskiä ennustavia tekijöitä ovat tajuttomuuskouristuskohtausten tai myoklonisten kohtausten esiintyminen, huono lääkevaste hoidon alussa, useampien epilepsialääkkeen tarve ja aktiivisen epilepsian kesto yli kymmenen vuotta.
Lääkäri keskustelee potilaan kanssa ennen lääkityksen lopettamista kohtausten uusiutumisriskistä, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdollisesti uusiutuvien kohtausten vaikutuksista työkykyyn ja autolla ajamiseen. Tärkeää on huomioida myös, että n. 10 %:lla potilaista, joilla kohtaukset uusiutuvat lääkityksen lopettamisen jälkeen, entisen lääkityksen uudelleen aloittaminen ei palauta kohtauksettomuutta.
Epilepsialääkitys lopetetaan asteittain, tavallisimmin usean kuukauden kuluessa, koska sen äkillinen keskeyttäminen voi altistaa kohtauksille. Jos potilas saa lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen kohtauksen, lääkitys aloitetaan uudelleen, ja uutta lopettamista kannattaa yrittää vain poikkeustapauksissa.
Edellinen sivuSeuraava sivu