Nielemisvaikeus eli dysfagia

Akuutin aivoverenkiertohäiriön yhteydessä nielemisvaikeudet ovat yleisiä, mutta helpottavat usein toipumisen edetessä. Nielemisvaikeuden oireena voi ilmetä painon alenemista, limaisuuden lisääntymistä ja toistuvia keuhkokuumeita.

Akuutin aivoverenkiertohäiriön yhteydessä nielemisvaikeus on yleistä. Nielemisvaikeus on vaikeimmillaan heti sairastumisen jälkeen helpottuen usein toipumisen edetessä. Nielemishäiriöllä (dysfagialla) tarkoitetaan hitautta tai vaikeutta ruoan, juoman tai syljen nielemisessä. Nielemisvaikeuteen viittaavia oireita ovat:

  • ruoan, juoman tai syljen valuminen suupielestä
  • nieleminen on työlästä
  • ruokaa, juomaa tai sylkeä pyrkii henkitorveen eli "väärään kurkkuun" herkästi, mikä aiheuttaa yskimistä, kurkunpään kakistelua ja/tai äänen muuttumista vetiseksi.
  • ruokaa jää suuhun tai nieluun nielaisun jälkeen
  • suun tai nielun tyhjentämiseksi täytyy niellä useita kertoja
  • nieleminen on hidasta.

Painon aleneminen, limaisuuden lisääntyminen ja toistuvat keuhkokuumeet saattavat olla seurausta nielemisvaikeudesta. Nielemisvaikeus voi altistaa vajaaravitsemukselle sekä vaikeuttaa lääkehoidon toteutumista.

Nielemistä voidaan usein helpottaa ja aspiraatioriskiä pienentää muuttamalla ruoan koostumusta helpommin ja turvallisemmin nieltävään muotoon. Yleensä tämä tarkoittaa juomien sakeuttamista ja/tai ruoan hienontamista tai soseuttamista. Ruoankoostumuksen muokkaamisen yhteydessä tulee huomioida myös lääkkeiden koostumuksen muuttaminen vastaamaan ruoankoostumuksen muutoksia ja potilaan nielemiskykyä.

Päivitetty  27.3.2017

Kyllä