Hoito AVH-yksikössä

AVH-yksikkö on aivoverenkiertohäiriöiden hoitoon ja varhaiskuntoutukseen erikoistunut osasto tai sen osa, jossa toimii moniammatillinen hoitotiimi. AVH-yksikössä ensimmäisen vuorokauden tavoitteena on estää lisäongelmat.

Ensimmäinen päivä kuluu vuodepotilaana ja ravinnotta

Ensimmäinen vuorokausi aivoverenkiertohäiriön jälkeen potilas pidetään vuodepotilaana ja usein myös ravinnotta. Tavoitteena on potilaan tilan vakauttaminen ja lisäongelmien ehkäiseminen, kuten mahdollinen aivoverenvuodon paheneminen. Vuodelevon aikana hoitajat huolehtivat hygieniasta ja asennon vaihdoista. Asentoa ja vartaloa tuetaan tarvittaessa tyynyillä. Vuoteenpääty pidetään kohoasennossa. Vuodelepo lisää alaraajojen veritulppariskiä. Tätä riskiä ehkäistään aivoverenvuotopotilailla ns. pumppusukkahoidolla ja aivoinfarktipotilailla lääkärin määräämällä verenohennuslääkkeellä.

Potilas on yleensä ravinnotta eli syömättä ja juomatta ensimmäisen vuorokauden ajan. Verensokeria seurataan säännöllisesti. Nestettä annetaan suoraan suoneen laskimokanyylin kautta. Usein potilaalla on virtsakatetri. Elimistön nestetasapainoa voidaan tarvittaessa seurata laskimoon annettavaa nestemäärää ja virtsamäärää mittaamalla.

Ensimmäisen päivän ajan tabletteina otettava kotilääkitys sekä mahdollinen insuliinipistoshoito ovat tauolla ja lääkitys annetaan suonensisäisesti. Tarpeen mukaan lääkitään kipua, pahoinvointia, verenpainetta, sydämen rytmihäiriöitä sekä korkeaa verensokeria.

Vointia seurataan tarkoin

Ensimmäinen vuorokausi on potilaan kannalta kriittistä aikaa. Oireiden pahentuminen tapahtuu yleisimmin juuri ensimmäisten päivien aikana AVH-oireiden jälkeen. Neurologi tutkii potilaan kerran päivässä. Muina aikoina vastuusairaanhoitaja tarkkailee potilaan vointia. Erityisesti seurataan potilaan mahdollisia neurologisia oireita, kuten tajunnantason vaihtelua, raajojen halvausoireita sekä puheentuoton ja -ymmärtämisen häiriöitä. Lisäksi tarkkaillaan kasvojen halvausoireita, näköhäiriöitä, nielun toimintaa ja halvaantuneen puolen huomiotta jättämistä. Oireissa voi olla vaihtelua tai ne voivat myös lisääntyä.

Potilas saattaa olla kytkettynä seurantamonitoriin, joka näyttää sydämen rytmin, pulssin, hengitystiheyden ja veren happipitoisuuden sekä mittaa verenpainetta ja lämpöä. Monitoriseurannan avulla nähdään mahdolliset poikkeamat elintoiminnoissa. Seurannan avulla pystytään puuttumaan ja hoitamaan havaittuja poikkeamia.

Aivoverenkiertohäiriön syytä selvitetään monin tutkimuksin

Ensimmäisinä päivinä tehdään paljon tutkimuksia, joilla selvitetään aivoverenkiertohäiriön riskitekijöitä sekä seurataan potilaan tilaa. Potilaasta otetaan verikokeita, sydänfilmi ja virtsanäyte. Yleensä tarvitaan kuvantamistutkimuksia, kuten pään tietokonetomografia, keuhkokuva ja kaulasuonten ultraäänitutkimus. Tarvittaessa tehdään myös pään ja kaulan alueen verisuonten tietokonetomografia- tai magneettikuvaus, aivojen magneettikuvaus, sydäntutkimuksia (sydämen ultraäänitutkimus ja rytmiseuranta) ja aivoselkäydinnesteen tutkimus.

Monilla on aluksi nielemisongelmia

Aivoverenkiertohäiriöt saattavat aiheuttaa nielemisongelmia. Nielemisongelmista johtuen ruokaa ja nesteitä voi joutua hengitysteihin. Tällöin potilaalla on suuri riski sairastua keuhkokuumeeseen. Hoitaja testaa nielemisen potilaan saatua istumaluvan. Tarvittaessa potilaalle annetaan sosemaista ruokaa ja nesteet sakeutetaan. Mikäli nieleminen ei ole turvallista potilaalle asetetaan nenämahaletku. Nenämahaletkun kautta potilas saa tarvitsemansa ravitsemuksen ja lääkkeet. Nenämahaletkun kanssa voi harjoitella nielemistä. Nenämahaletkusta voidaan luopua, kun nieleminen korjaantuu.

Kaikkien aivoverenkiertohäiriöpotilaiden kohdalla korostuu hyvä suunhoito. Suun puhdistaminen tehdään joka ruokailun jälkeen, jotta mahdollisesti suuhun jäänyttä ruokaa ei päädy hengitysteihin.

Vaikeissa nielemisongelmissa puheterapeutti arvioi nielun toimintaa ja tekee tarvittaessa nielun tähystyksen (Fees -tutkimus). Tutkimus tehdään kuljettamalla ohut kameralla varustettu tähystysletku eli fiberoskooppi sieraimen kautta nielun yläosaan, josta voidaan tarkkailla nielun toimintaa nielemisen aikana. Toinen nielemistä arvioiva tutkimus on röntgenosastolla tehtävä videofluorografiatutkimus (Vfg -tutkimus), jossa läpivalaisulla kuvataan suun, nielun ja ruokatorven toiminta nielaisun aikana.

Heti voinnin salliessa aloitetaan kuntoutus

Voinnin salliessa lääkäri antaa potilaalle istumaluvan vuoteenpääty kohotettuna. Hoitohenkilökunta ja fysioterapeutti avustavat ja ohjaavat potilasta. Potilaan voinnin kohentuessa kuntoutus etenee asteittain. Potilas avustetaan istumaan vuoteenlaidalle, siitä pyörätuoliin ja jalkeille voinnin mukaan. Potilasta ohjataan ja aktivoidaan päivittäisissä toiminnoissa kuten ruokailussa ja peseytymisessä omatoimisuutta tukien. Potilas tarvitsee aluksi paljon apua ja kärsivällisyyttä.

Osastolla toimii moniammatillinen kuntoutustiimi, johon kuuluu lääkäri, hoitajat, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuropsykologi ja sosiaalityöntekijä. Potilaan voinnin sen salliessa potilaalle tehdään kuntoutustarpeen arvio ja kuntoutussuunnitelma.

Kotiin vai jatkohoitoon?

Osa potilaista kotiutuu suoraan muutaman vuorokauden vuodeosastohoidon jälkeen, mutta osa tarvitsee pidempää sairaalahoitoa. Jatkohoitopaikka määräytyy potilaan voinnin, kuntoutustarpeen ja kotikunnan mukaan. Kuntoutus voi tapahtua joko polikliinisesti kotoa käsin tai kuntoutusosastolla.  Jos kuntoutusta ei tarvita, seuranta tapahtuu omalla terveysasemalla tai työterveyshuollossa.


Edellinen sivuSeuraava sivu