Kaulavaltimon dissekoituma

Kaulavaltimon dissekoituma eli valtimon seinämän repeytyminen pituussuunnassa on melko harvinainen aivoinfarktin aiheuttaja. Oireena voi halvausoireiden lisäksi olla paikallinen kaulakipu ja saman puolen silmän oireita.

​Kaulavaltimon dissekoituma eli valtimon repeytyminen pituussuunnassa voi olla seurausta kaulan alueelle kohdistuneesta vammasta tai seinämässä olevasta heikosta kohdasta. Tällöin valtimon sisäpinta repeää niin, että verta pääsee virtaamaan seinämän sisälle. Dissekoituman seurauksena seinämä pullistuu ja suoni voi ahtautua tai mennä kokonaan tukkoon. Suonen ahtautuessa verenkierto aivoihin vähenee tai loppuu kokonaan, ja tästä voi seurata aivoinfarkti.

Dissekoituman oireena voi aivoverenkiertohäiriön lisäksi olla paikallista syvää kaulakipua ja Hornerin syndrooma (toinen mustuainen on pieni ja silmäluomi roikkuu).

Dissekoitumaa ei voi leikata, vaan se hoidetaan yleensä verenohennuslääkityksellä tai veritulppia ehkäisevällä lääkityksellä. Usein dissekoituma paranee itsestään 6 - 12 kk kuluessa. Dissekoituma ei yleensä toistu.


Edellinen sivuSeuraava sivu