​Krooninen kovakalvonalainen vuoto eli subduraalivuoto (lat. haematoma subdurale chronicum, eng. chronic subdural haematoma) ei ole varsinainen akuutti aivovamma, mutta usein seurausta aiemmasta pään vammasta. Se on tavallisin iäkkäillä.

Kuvassa näkyy harmaana aivojen pinnalle kertynyt nestevaippa eli krooninen subduraalihematooma. Se painaa aivojen pintaa ja saattaa aiheuttaa oireita, kun kertymä on riittävän paksu. Kuva on poikkileikkaus.

Useimmiten krooninen subduraalivuoto saa alkunsa, kun aivot pääsevät heilahtamaan kallon sisällä pään kolauksen seurauksena ja kallon sisäpinnan ja aivojen välillä kulkeva pieni siltasuoni katkeaa. Usein taustalla on kaatuminen, mutta joskus pienempikin isku riittää. Aivojen pinnan ja kallon sisäpintaan kiinnittyneen kovakalvon väliin alkaa hitaasti tihkua verta, joka yleensä ensin hyytyy mutta hitaasti liuetessaan ärsyttää aivokalvoja ja alkaa kerätä joukkoonsa kudosnestettä. Verenohennus- ja verihiutalelääkitykset lisäävät riskiä kroonisen subduraalivuodon kehittymiselle.

Oireita alkaa esiintyä vasta, kun nestettä on kertynyt aivojen ja kallon sisäpinnan väliin niin paljon, että aivot joutuvat puristuksiin. Aivot pystyvät mukautumaan yllättävän hyvin hitaasti kehittyvään puristukseen, ja toisinaan nestettä pääsee kertymään jopa useamman sentin paksuinen kertymä.

Oireet kehittyvät usein varsin nopeasti, mutta pitkällä viiveellä alkuperäisen pään vamman jälkeen. Oireet ovat usein aluksi varsin epämääräiset – huimausta, päänsärkyä, kävelytasapainon ja jalkojen voimien heikkoutta saattaa esiintyä pikkuhiljaa pahentuen päivien tai joskus viikkojenkin ajan. Usein tajunnantason lasku tai toispuoleinen heikkous- tai halvausoire johtaa lopulta oikeille jäljille.

Hoitona on useimmiten paikallispuudutuksessa tehtävä pieni leikkaus, kallonporaus eli trepanaatio, jossa kalloon porataan reikä ja nestekertymä huuhdellaan pois. Usein kertaporaus riittää, mutta kroonisella subduraalivuodolla on toisinaan tapana uusiutua. Noin 20% potilaista joudutaan leikkaamaan useammin kuin kerran.

Kroonisen subduraalivuodon ennuste on hyvä, ja toipuminen leikkauksen jälkeen on yleensä nopeaa. Potilaat ovat usein iäkkäitä, ja jos kävelytasapaino on ehtinyt heikentyä, tarvitaan melko usein jatkokuntoutusta.