Aivoetäpesäke kehittyy noin 25 prosentille syöpäpotilaista. Yleisimmin lähtökohtana ovat keuhko-, rinta-, ja munuaissyöpä sekä melanooma. Noin 40 prosentilla potilaista pesäkkeitä on vain yksi. Oireiden perusteella aivoista lähtöisin olevaa kasvainta ja etäpesäkettä ei voi erottaa. MK- tai TT-kuvauksessa näkyy yleensä tarkkarajainen etäpesäke ja sitä ympäröivä turvotus. Joskus ei kuvantaminenkaan pysty erottamaan etäpesäkettä ja aivoista lähtöisin olevaa kasvainta.

Etäpesäke voidaan tarvittaessa poistaa leikkauksella. Stereotaktinen sädehoito mahdollistaa suuren paikallisen sädeannoksen etäpesäkkeisiin, jotka ovat kooltaan alle kolme senttimetriä, mutta hoidettavien pesäkkeiden määrä on rajoitettu. Oireet lievittyvät yleensä 2-4 viikon kuluessa. Päänsärky häviää 60-70 prosentilta potilaita, pahoinvointi 80 prosentilta ja neurologiset oireet noin puolelta.Tavallisin aivoetäpesäkkeiden hoito on ulkoinen sädehoito, mikä tehokkaasti rauhoittaa paitsi kuvauksissa näkyvät pesäkkeet, myös tätä pienemmät mikropesäkkeet. Mikäli pesäkkeitä on runsaasti ja eri puolilla aivoja, hoidetaan koko aivosto, muutoin harkitaan kohdennettua hoitoa. Hoito annetaan tavallisesti kahden viikon aikana arkipäivisin.

Potilaan oireet saadaan lievittymään nopeasti deksametasonilla, joka aloitetaan heti etäpesäkkeiden toteamisen jälkeen. Koska sen pitkäaikaiskäyttöön liittyy runsaasti haittavaikutuksia, pyritään siitä kuitenkin mahdollisimman nopeasti eroon.

Gliooma näkyy kuvassa vasemmalla ohimo- ja otsalohkon rajalla.

​Glioomat ovat aivojen tukikudoksen kasvaimia, jotka kasvavat aivojen sisällä epätarkkarajaisesti, hermosolujen seassa. Tiiviimmän kasvainalueen ulkopuolella on usein yksittäisiä kasvainsoluja jopa toisessa aivopuoliskossa. Glioomaan voi sairastua missä tahansa iässä, mutta vanhemmilla se on yleisempää.

Patologi määrittää kasvainkudoksesta pahanlaatuisuusluokan eli gradusluokan (G1-4).

Gliooma on usein sekoitus eri luokkia, jolloin se luokitellaan pahanlaatuisimman alueen mukaan. Aikuisilla harvinainen luokan 1 gliooma on moninainen joukko harvinaisia kasvaimia, usein tarkkarajaisia ja hitaasti kasvavia. Ne eivät muutu pahanlaatuisiksi ajan kuluessa.

Luokan kaksi (G 2) glioomat kehittyvät hitaasti, vuosien aikana. Joillakin niistä on taipumus muuttua pahanlaatuisemmaksi vuosien mittaan.

Luokkaa 3-4 olevia glioomia kutsutaan pahanlaatuisiksi eli maligneiksi glioomiksi (glioma malignum). Luokkaa 3 olevia glioomia kutsutaan myös anaplastisiksi, mikä kuvaa solujen muuttumista pahanlaatuiseen suuntaan.

Pahanlaatuisimmassa glioomassa (G 4) patologi löytää runsaasti jakautumis- vaiheessa olevia soluja, paljon verisuonirakenteita ja myös nopean kasvun vuoksi hapenpuutteesta kärsineitä kasvainalueita. Tällaista kasvainta kutsutaan tavallisesti nimellä glioblastooma multiforme. Se on oirehtinut todettaessa usein vain viikkojen tai kuukausien ajan. Joskus se on kehittynyt matalamman pahanlaatuisuusasteen glioomasta vuosien aikana.

Patologi määrittää myös vallitsevan solutyypin kasvaimesta.

Terveessä aivokudoksessa on useita erilaisia tukisolutyyppejä, joista astrosyytit eli tähtisolut ja oligodendrosyytit eli harvaulokesolut ovat tavallisimpia. Näistä soluista lähtöisin olevat kasvaimet nimetään joko astrosytoomiksi tai oligodendroglioomiksi. Tämä luokitus on tärkeä, koska oligodendroglioomat ovat osoittautuneet astrosytoomia herkemmiksi sytostaateille eli solunsalpaajille.

Glioomien hoitomuodot ovat leikkaus, sädehoito ja solunsalpaajahoito. Leikkauksessa poistetaan kasvain leikkausmikroskoopin avulla mahdollisimman tarkkaan, mutta sitä jää useimmiten silti leikkausontelon lähiympäristöön.

Luokan 1 glioomissa (useimmiten kudostyypiltään pilosyyttinen astrosytooma tai gangliogliooma) leikkaus on usein riittävä hoito. Sädehoitoa annetaan vain poikkeustapauksissa ja silloinkin hyvin paikallisesti. Voidaan myös jäädä pelkästään seurantaan.

Luokan 2 glioomat leikataan, mikäli mahdollista. Mikäli kasvain sijaitsee kirurgisesti vaikeassa paikassa, eikä aiheuta vaikeita oireita, voidaan sitä aluksi myös seurata ilman leikkausta. Leikkauksen jälkeen voidaan joskus jäädä seurantaan, mutta sädehoito ja solunsalpaajahoito ovat tavallista. Joskus hoidoksi riittää pelkkä solunsalpaaja.

Luokan 3 glioomat pyritään poistamaan mahdollisimman tarkoin. Leikkauksen jälkeen tarvitaan sädehoitoa ja solunsalpaajahoitoa jäljelle jääneiden kasvainsolujen lamaamiseksi ja tuhoamiseksi.

Astetta 4 olevat glioomat pyritään leikkaamaan. Leikkauksen jälkeen annetaan tilanteen salliessa kemosädehoito (sädehoito + temotsolomidi-solunsalpaaja yhtä aikaa), mikä pidentää aikaa taudin uusimiseen. Jollei kemosädehoito ole mahdollista (jos kunto ei ole riittävän hyvä, tai jos ikä on korkea), annetaan jatkohoitona tapauskohtaisesti joko sädehoitoa tai solunsalpaajahoitoa.

Hypofyysiadenooma on aivolisäkkeen hyvälaatuinen ja hitaasti kasvava kasvain. Noin 75 % kasvaimista erittää jotakin aivolisäkehormoneista. Kasvain voi myös aiheuttaa aivolisäkkeen toiminnanvajauksen. Jos hypofyysiadenooma ei eritä hormonia, se voi kasvaa kookkaaksi ja aiheuttaa näön huononemisen näköhermoja painamalla tai aivokammioiden laajenemisen.

Prolaktiinia erittävä kasvain aiheuttaa naisille hedelmättömyyttä ja maitovuotoa rinnoista, ja miehille impotenssia. Kasvuhormonia erittävä kasvain aiheuttaa akromegalian eli raajojen ja kasvojen luiden kasvun. Lisämunuais- hormonia erittävä kasvain aiheuttaa Cushingin taudin, johon kuuluu kuukasvot, niskakyhmy ja vartalon suhteeton lihavuus raajoihin verrattuna.

Hypofyysin kasvainten hoitoja ovat lääkehoito, leikkaus ja sädehoito. Leikkaus tehdään tyypillisesti nenän kautta, josta saadaan pieni mutta riittävä työskentelykanava aivolisäkkeeseen asti.

Prolaktiinia tuottava pieni kasvain hoidetaan lääkkeellä ja suuremman kasvaimen hoitoon yhdistetään tarvittaessa leikkaus. Kasvuhormonia tuottavan kasvaimen hoitona on lääke, leikkaus ja tarvittaessa sädehoito. Lisämunuaishormonia erittävän kasvaimen hoitona on leikkaus.

Elimistön hormonitasapainon tutkimus ja ylläpito ovat ratkaiseva osa potilaiden hoitoa. Kaikki hypofyysiadenoomapotilaat ovat vuosia endokrinologian erikoislääkärin seurannassa mahdollisen hormonihoidon tarpeen ja kasvaimen uusinnan selvittämiseksi.

Kuvassa valkoisena näkyy pikkuaivotelttaan kiinnittynyt aivokasvain eli meningeooma.

Meningeoomat ovat aivokalvosta lähteviä, hitaasti kasvavia, tarkkarajaisia ja hyvänlaatuisia kasvaimia. Meningeoomat työntävät tieltään aivoa ja hermojuuria ja kasvavat tarkkarajaisesti aivokudoksen ulkopuolella, eivät sen sisälle. Ne voivat kiinnittyä valtimoihin ja aivohermoihin, kasvaa sisälle laskimokanaviin ja luuhun, tai muualle kallon läpi. Niiden kasvunopeus on useimmiten hidas ja ne pysyvät pitkään oireettomina ja pieninä.

Meningeoomia todetaan useimmiten yli 50-vuotiailla. Lapsilla ja nuorilla se on harvinainen. Se on useita kertoja yleisempi naisilla kuin miehillä.

Yleisimmät oireet ovat epilepsia, päänsärky ja sijainnista riippuva paikallinen neurologinen oire. Hitaasti kasvava meningeooma voi kasvaa suureksi, ennen kuin se havaitaan. Enenevässä määrin pieniä, oireettomia meningeoomia löydetään sattumalta muun syyn vuoksi tehdyssä MK-tutkimuksessa.

Meningeooma on yleisin leikkauksella hoidettava kallonsisäinen kasvain. Ensisijainen hoito on kasvaimen mikrokirurginen poisto, ja kokonaispoisto on mahdollinen noin 80 prosentissa. Kallonpohjassa leikkaus voi olla teknisesti erittäin vaativa, ja sijainniltaan hankalien meningeoomien hoito vaatiikin erityistä kokemusta. Kokonaispoiston jälkeen meningeooma uusii 20 vuoden aikana noin 20 prosentilla potilaista ja uusintoja voidaan myös leikata.

Täsmäsädehoitoa eli stereotaktista sädehoitoa käytetään, jos leikkaukseen liittyy riskejä, uusiminen on nopeatahtista tai meningeooma on tavallista aggressiivisempaa kudostyyppiä.

Muiden tutkimusten yhteydessä sattumalöydöksenä todettuja, pieniä ja oireettomia meningeoomia ei välttämättä tarvitse hoitaa, vaan varsinkin iäkkäämmillä potilailla riittää usein pelkkä seuranta.

Neurinooma on aivohermoista, selkäydinkanavan hermojuurista tai ääreishermoista lähtevä, hitaasti kasvava ja lähes aina hyvänlaatuinen kasvain. Kallon sisällä se on useimmiten kuulohermokanavasta hitaasti aivorunkoa ja pikkuaivoa vasten työntyvä kasvain, akustikusneurinooma.

Potilaiden keski-ikä on yli 50 vuotta. Noin 5 %:lla potilaista on perinnöllinen neurofibromatoosi 2 eli NF2- tauti, jonka tunnusmerkki on molemminpuolinen kuulohermokasvain jo nuorella iällä. Tällöin kuulon säilyttäminen on vaikeata.

Akustikusneurinooman oireita ovat toispuoleinen kuulonaleneminen, ääni korvassa (tinnitus) ja huimaus. Kasvain on vaarallinen vasta suurena, jolloin se voi aiheuttaa vesipään eli hydrokefaluksen.

Hoitona on mikrokirurginen kokonaispoisto, jolloin kasvain uusii harvoin. Täsmäsädehoito (stereotaktinen sädehoito) on vaihtoehtoinen tapa hoitaa alle 30 mm kasvaimia. Tällöin kasvainta on syytä jatkossa seurata.

Leikkaushoito on teknisesti vaativaa, koska suuren kasvaimen poistoon liittyy kasvohermohalvauksen vaara. Käyttökelpoisen kuulon säilyttäminen leikattavassa korvassa on joskus vaikeata. NF2-taudissa kuurouden estäminen on erityisen hankalaa. Mikrokirurgisessa ja täsmäsädehoidossa kasvo- ja kuulohermon suojelu on helpompaa.