Stressi ja mieliala

Oman sietokyvyn ylittävä kuormitus johtaa stressiin, joka on erityisesti pitkittyessään aivoille, hyvinvoinnille ja tiedonkäsittelylle haitallista. Stressiin liittyvät tiedonkäsittelyn vaikeudet kuitenkin helpottavat, kun stressi lievittyy.



Stressi ja mielialaongelmat aiheuttavat herkästi tiedonkäsittelyn häiriöitä. Kun ihminen syystä tai toisesta ylikuormittuu, hänen voimavaransa kapeutuvat ja suorituskyky heikkenee. Tilapäinenkin stressi näkyy usein muistin ja keskittymisen ongelmina. Pitkittynyt stressi voi johtaa uupumukseen ja masennukseen, joihin liittyy myös kohonnut muistisairauden riski.

Stressaantuneena lyhytkestoisen työmuistin toiminta vaikeutuu ja asioiden mieleen painaminen, laajojen kokonaisuuksien hallinta sekä luova toiminta on tavallista jähmeämpää. Erityisesti silloin, kun mieliala on alavireinen, esiintyy työmuistin, uuden oppimisen ja mieleenpalautuksen ongelmia sekä keskittymisvaikeuksia.

Kuormitukseen tai alavireisyyteen liittyvät tiedonkäsittelyn vaikeudet kuitenkin helpottavat, kun psyykkinen tilanne ja elämäntilanne tasoittuvat.

Tavanomaisten arjen ponnistusten jälkeen lepo virkistää ja palauttaa toimintakyvyn jälleen normaaliksi. Haitallinen kuormitus on jatkuvaa ja ahdistavaa uupumusta, joka tyhjentää energiavarannot pitkäkestoisesti ja alentaa mielialaa. Tällöin on tarpeen pohtia itselle asetettuja odotuksia ja velvollisuuksia sekä valmistautua toteuttamaan muutoksia omassa elämässään.

Miten lievittää stressiä?

Omien palautumiskeinojen pohtiminen ja tarvittaessa hienosäätäminen on rauhallisessakin elämäntilanteessa järkevää. Mielekäs vapaa-aika ja toimivat ihmissuhteet tukevat stressinhallintaa ja mielialaa. Esimerkiksi muiden ihmisten kanssa harrastaminen, kulttuurielämysten kokeminen tai liikunta piristävät mieltä ja muistia. Liiallinen murehtiminen tai päihteisiin turvautuminen eivät sen sijaan ole kovinkaan tehokkaita stressinhallintakeinoja.

Lisätietoa:

Stressi ja työuupumus (Työterveyslaitos)

Sopivasti stressiä (Nyyti Ry)

Tietoa mielenterveyteen liittyvistä oppimisen ja tiedonkäsittelyn vaikeuksista (Mielenterveystalo.fi)


Edellinen sivuSeuraava sivu



Kuormitukseen tai alavireisyyteen liittyvät tiedonkäsittelyn vaikeudet helpottavat, kun elämäntilanne tasoittuu.