Meidän on usein vaikea kohdata ihmisiä joille on tapahtunut jotain järkyttävää. Pelkäämme häiritsevämme tai ettemme osaa lä̈hestyä oikein, sanoa oikeita asioita tai tehdä oikeita tekoja. Lohduttaminen voi tuntua niin vaikealta, että välttelemme surevan tai vaikeassa elämäntilanteessa elävän seuraa.
Koettuaan jotain järkyttävää, läheisellä voi olla tarve puhua siitä yhä uudelleen. Joskus alkuvaiheen reaktio sairastuneella on, ettei hän tarvitse yhtään mitään. Se on luonnollista, mutta tilanteet ja mieli muuttuvat. Voit kysellä läheiseltäsi, miltä hänestä tuntuu. Kannattaa välttää itse antamasta valmiita vastauksia tai kertoa mieleen juolahtavista vastaavista sairaskertomuksista, vaan antaa toisen kertoa omista tuntemuksistaan. Puhuminen on merkki siitä, että kriisissä oleva haluaa käsitellä asiaa ja on valmis jakamaan tunteitaan toisten kanssa.
Autat jo olemalla läsnä
Kaikkein tärkeintä on uskaltaa ottaa yhteyttä ja tarjota omaa aikaa kriisissä olevalle. Usein lähipiirissä olevat ihmiset eivät uskalla kohdata kriisissä olevaa esimerkiksi siksi, että he pelkäävät sanovansa jotain väärää. Epäsopivia tuen ilmauksia pahemmalta tuntuu kuitenkin yksinjääminen ja hämmennys läheisten katoamisesta juuri silloin, kun heitä tarvitsisi.
Sanoja tärkeämpää on, että surevalle annetaan tilaa, ja että lähellä oleva olisi läsnä pelotta. Surijaa rasittaa, jos lohduttaja on niin kipsissä, että häntä on tuettava ja kannateltava. Tilannetta ei pitäisi mitätöidä, eikä yrittää ratkaista liian nopeasti, vaan malttaa antaa sen olla.
Auttaminen käytännön asioissa
Läheisten tarjoama hyvin konkreettinen apu voi olla tärkeää. Kun ei ole itse jaksanut käydä edes kaupassa, tuntuu hyvältä tehdä ystävän kanssa yhdessä ruokaa. Konkreettisen tekemisen, kuten siivoamisen tai ruuanlaiton lomassa voi samalla jutella vaikeista asioista. Voit tukea kriisissä olevaa läheistäsi: kuuntelemalla, olemalla lähellä, auttamalla arjessa, pitämällä yllä toivoa, osoittamalla, että sinulla on aikaa nyt ja jatkossa ja auttamalla tarvittaessa hakemaan ammattiapua.