Sokkivaihe alkaa heti kriisin laukaisseen tilanteen jälkeen. Sokkivaiheen aikana ihminen ei kykene vielä käsittämään kriisin aiheuttanutta tapahtumaa ja saattaa jopa kieltää sen. Ihmisten tapa reagoida tällaisiin tilanteisiin vaihtelee.

Osa sokkivaihetta elävistä lamaantuu täydellisesti, osa taas käyttäytyy mekaanisesti ja sulkee tunteet pois. Sokkivaiheeseen saattavat liittyä tapahtuman kieltäminen, tunteiden pois sulkeminen, epätodellinen ja ulkopuolinen olo tai huutaminen, itku ja paniikki.

Sokkivaiheen jälkeen seuraa reaktiovaihe, jonka aikana ihminen alkaa vähän kerrassaan kohdata järkyttävän tapahtuman, ja yrittää muodostaa käsitystä siitä ja sen merkityksestä.

Tunteet voivat olla tuskallisia ja voimakkaita, ja mieliala voi vaihdella laidasta laitaan. Kriisissä oleva voi syyttää tapahtuneesta itseään tai muita, raivota ja vihata, olla itkuinen ja seuraavassa hetkessä helpottunut.

Reaktiovaiheen alussa voi esiintyä oudoiksi ja hämmentäviksi koettuja tuntemuksia. Voi tuntua, että sairastunut tai kuollut läheinen olisi jossain lähellä tai että hänen äänensä kuuluisi jostakin. Ihmisen mieli yrittää vielä kieltää tapahtuneen, ja oudot tuntemukset ovat osa tätä prosessia. Usein koko keho reagoi järkytykseen. Reaktiovaiheeseen saattaa liittyä pelkoa ja ahdistusta, itsesyytöksiä ja tarvetta etsiä syyllisiä.

Kriisin käsittelyvaiheessa kriisin aiheuttanut tapahtuma aletaan ymmärtää. Tapahtumaa ei enää kielletä, vaan sen käsitetään olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Ihminen alkaa olla valmis kohtaamaan tapahtuman kaikki ulottuvuudet ja oman muuttuneen tilanteensa. Tulee tarve pukea tunteet sanoiksi. Tapahtuneen tarkka kuvailu ja pohtiminen voivat edistää toipumista.

Keskustelu ystävien tai läheisten kanssa saattaa helpottaa surua ja ahdistusta monen kohdalla. Tapahtunutta voi käydä läpi itselle parhaalta tuntuvalla tavalla. Tilanteen tai asian läpikäyminen voi olla ajattelemista, muistelemista, puhumista, kirjoittamista, musiikin kuuntelua. On normaalia, että tähän vaiheeseen saattaa liittyä muisti- ja keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä ja sosiaalisista suhteista vetäytymistä.

Kriisin uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtunut alkaa hiljalleen muuttua osaksi elämää ja kokemusta omasta itsestä. Tapahtunut voi jäädä arveksi, mutta sen kanssa pystyy elämään, eikä se ole mielessä jatkuvasti.

Aina välillä tuska voi kuitenkin nousta pintaan, mutta elämässä on myös iloa, ihminen kykenee suuntautumaan tulevaisuuteen ja luottamus elämään palautuu. Suru ja ahdistus ovat lievittyneet niin, että ne eivät hallitse elämää joka hetki. Itselleen voi antaa taas luvan iloita ja olla armollinen, vaikka alkuun pieninä hetkinä.