Sopeutuminen sairauteen

Itsestä huolehtiminen on tärkeä osa omien voimavarojen kasvattamista. Omaa sopeutumiskykyä voi tutkia muistelemalla omia vaikeita vaiheitaan. Paras tapa on miettiä niitä keinoja, joiden avulla on aikaisemmin selvinnyt vaikeuksista.

Sopeutumiskyky ei ole persoonallisuuden piirre tai yksilön kiinteä ominaisuus, vaan se on taito, jota jokainen pystyy harjoittamaan. Sopeutumiskykyyn vaikuttavat yksilön omat kokemukset sekä lähipiiristä ja ympäristöstä kumpuavien myönteisten ja haitallisten tekijöiden vuorovaikutus. Sopeutumiskyky kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy ominaisuuksia, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Joskus taitoja ja voimia voi löytyä myös pakon edessä.

Toimintakyvyn ylläpitämistä ja sopeutumista edesauttavat:

Ongelmanratkaisukyky

Pyri kohdistamaan voimavaroja ongelmien listaamisen ja murehtimisen sijasta mahdollisten ratkaisujen löytämiseen tai avun hakemiseen.

Joustavuus ja optimismi

Silloin kun asiat eivät mene suunnitellusti, anna itsellesi oikeus olla pettynyt tai vihainen. Yritä sen jälkeen siirtää ajatukset uuteen tilanteeseen, ja katsele miltä tulevaisuus näyttää nyt ja mitä hyötyä ja haittaa uudesta tilanteesta kenties on.

Itsesäätelykyky

Kriisitilanteisiin ja sairastamiseen liittyy paljon ikäviä tunteita, joita ei aina voi paeta. Voit ehkä opetella tunnistamaan erilaisia tunteitasi ja niistä seuraavia reaktioita. Tunteisiin sinulla on oikeus, mutta ehkä niiden aiheuttamat reaktiot ja toimintatavat eivät aina ole oikein. Tunnetiloista ja reaktiotavoista kannattaa keskustella läheisten kanssa.

​Potilasjärjestöjen sopeutumisvalmennuskurssit ja vertaistuki ovat tilanteessa äärimmäisen tärkeitä. Sairaudessa toistuvat monenlaiset vaiheet. Kun oireet pysyvät hyvässä hallinnassa on tilanteeseen sopeutuminen helpompaa, huonossa vaiheessa oma paha olo tulee taas pintaan. On luonnollista, että nämä vaiheet saattavat vaihdella. Tilanteen hyväksymisen jälkeen voi vielä tulla ohimeneviä huonompia vaiheita. Sairastuneena voi tuntea vihaa, katkeruutta ja syyllisyyttä. Olenko omilla elämäntavoillani kenties vaikuttanut sairastumiseeni? Silloin auttavat faktat, jotka kumoavat epärealistisia ajatuksia.

Löydä vertaistukea

Vertaistalo auttaa sairastuneita ja heidän läheisiään löytämään vertaistukea ja luotettavaa tietoa vertaistuesta. Vertaistalo kerää yhteen potilasjärjestöjen tarjoaman vertaistuen, jota voi etsiä täältä.


Seuraava sivu