Muistisairauksiin liittyy hermoston poikkeavasta toiminnasta johtuvia neuropsykiatrisia oireita, joita tavallisimmin kutsutaan käytösoireiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi potilaalle epätavanomainen käyttäytyminen, todellisuudentajun vääristyminen tai mielialaoireet. Jopa 90 prosentilla muistisairaista on käytösoireita jossain sairauden vaiheessa ja puolella useita käytösoireita samanaikaisesti.
Käytösoireiden muoto ja voimakkuus vaihtelevat suuresti yksilöstä ja sairaudesta riippuen. Eri vaiheessa sairautta oirekuva painottuu eri tavoin. Persoonallisuuden piirteet, oheissairaudet, elämäntilanne, ympäristötekijät sekä potilaan ja hoitajan suhde vaikuttavat oireiden ilmaantumiseen ja kestoon sekä siihen, miten häiritsevinä ne koetaan.
Käytösoireet vaikuttavat negatiivisesti sekä muistisairaan potilaan että tämän läheisten elämänlaatuun ja jaksamiseen, ja siksi niiden huomioiminen on tärkeää. Hoitamattomina ne lisäävät ulkopuolisen avun ja palvelujen tarvetta.
Käytösoireiden tai niiden vaikeutumisen syyt tulee selvittää mahdollisuuksien mukaan, sillä joskus taustalla voi olla jokin yksittäinenkin hoidettava asia, kuten ummetus tai kiputila.
| Apatia | Apatia on tunteiden puuttumista ja ilmenee välinpitämättömyytenä. Se on melko yleinen käytösoire erityisesti muistisairauden edetessä, ja sitä esiintyy ainakin kolmanneksella sairastuneista. Apatiassa ihminen saattaa menettää mielenkiintonsa aiemmin merkityksellisiin asioihin, tunne-elämä voi latistua, spontaani keskustelu vähentyä, ja siihen liittyy aloitekyvyttömyyttä ja passiivisuutta. Apatia voi olla vaikea erottaa masennuksesta. Tärkeänä erona on kuitenkin masennukselle tyypillisten surun ja alakulon tunteiden puuttuminen apatiassa. |
| Ahdistuneisuus | Ahdistuneisuus voi esiintyä sekä psyykkisinä että fyysisinä oireina. Sitä esiintyy muistisairauksissa vaihtelevasti eri tasoisena ja eri sairauden vaiheissa. Yleensä herkkyys ahdistuneisuudelle lisääntyy sairauden edetessä, ja se on tavallisempaa sellaisilla ihmisillä, joilla jo terveenä ollessa on ollut oireilua. Ahdistuneisuus ilmenee huolestuneisuutena, jännittyneisyytenä, kireytenä, hätääntyneisyytenä ja pelokkuutena. Siihen voi liittyä myös fyysisiä oireita, kuten sykkeen tai hengityksen kiihtymistä, hikoilua, lihaskipuja, raajojen pistelyä tai hikoilua. Ahdistuneisuus voi olla lähes jatkuvaa, jolloin puhutaan yleistyneestä ahdistuneisuudesta. Se voi olla myös tilannesidonnaista ahdistuneisuutta, joka voi liittyä esimerkiksi arkisiin tilanteisiin, kuten suihkuun menemiseen. Tällöin muistisairas ei useimmiten ymmärrä, mistä tilanteessa on kyse ja oireilee sen vuoksi. Ahdistuneisuus voi olla itsenäinen oire tai liittyä masennukseen. Koska sairauden edetessä kyky kertoa mielen sisällöistä tai tunteista heikkenee, ihminen voi turhautuessaan ja ahdistuessaan muuttua käytökseltään jopa hyökkääväksi. Yksin jääminen tai muutos arkirutiineissa voi niin ikään herättää ahdistustuntemuksia. |
| Muistisairauksien muut käytösoireet | Maniaa, estottomuutta, impulsiivisuutta ja epätarkoituksenmukaista käytöstä voi esiintyä osana muistisairautta. Usein vasta sairauden edetessä, mutta otsa-ohimolohkorappeumissa jo varhain. Maanistyyppiset oireet ja euforia ovat harvinaisempia käytösoireita kuin masennus- ja ahdistusoireet, ja ne aiheuttavat yleensä vähemmän subjektiivista kärsimystä potilaalle itselleen. Ylivirittynyt mieliala voi kuitenkin vaikuttaa voimakkaasti arkeen ja lähi-ihmissuhteisiin. Estottomuus puheissa tai tekemisissä liittyy erityisesti aivojen etuosien rappeutumiseen. Hyperoraalisuus elitarve laittaa suuhun ruokaa, juomaa tai muuta, kuten esimerkiksi kasveja tai tavaroita, liittyy useimmiten muistisairauden vaikeampiin vaiheisiin, mutta otsa-ohimolohkorappeumissa se voi olla sairauden ensioire. Vaikeus hallita sisäisiä yllykkeitä eli disinhibitio voi olla syynä joskus vaikeisiinkin aggressiivisiin purkauksiin. Aggressio voi kohdistua ympäristöön ja näkyä esimerkiksi tavaroiden heittelemisenä, lyömisenä tai sylkemisenä. Itseen kohdistuva aggressio voi ilmetä itsensä vahingoittamisena. Myös ruuan ahmimista, tai toisaalta syömisestä kieltäytymistä, voi esiintyä. Vaelteluun, huuteluun, riisumiseen, pukeutumiseen, tavaroiden kätkemiseen tai muuhun toistuvaan epätarkoituksenmukaiseen tekemiseen saadaan lääkehoidolla harvoin apua. |