Paluu kouluun tai opiskeluun aivovamman jälkeen

Lapsilla ja nuorilla aivovamman jälkeen tavoitteena on palata takaisin kouluun tai opintojen pariin. Koulunkäynnin ja opintojen eteenpäin viemiseksi on mahdollista saada erilaisia tukitoimia.

Opintoihin ja kouluun palaaminen suunnitellusti tukee kuntoutumista. Oikea opintoihin palaamisen ajankohta suunnitellaan yksilöllisesti. Lievemmissä vammoissa paluu voi tapahtua nopeastikin, mutta joskus tarvitaan alkuun pidempi sairausloma ja aikaa toipumiseen.

Opiskelun tukemiseksi voidaan laatia esimerkiksi henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Hoitavan tahon yhteistyö oppilaitoksen kanssa on tärkeää. Erityisopettajat, oppilaan ohjaajat ja opetuskoordinaattorit ovat keskeisiä henkilöitä erilaisista järjestelyistä sovittaessa. Tarvittaessa yhteistyötä voidaan tehdä myös kuraattorin, psykologin sekä kouluterveydenhuollon kanssa.

Kouluissa ja opiskelupaikoissa on käytössä erilaisia keinoja keventää opiskelua. Voidaan sopia esimerkiksi lyhyemmistä koulupäivistä, erityisjärjestelyistä kokeisiin tai oireiden pahennuttua koulupäivän aikana voi lähteä kotiin. Opiskeluaikaa voidaan myös pidentää.

Ylioppilastutkintolautakunta voi myöntää hakemuksen ja lääkärin suosituksen perusteella erityisjärjestelyitä ylioppilaskirjoituksiin, esimerkiksi lisäaikaa tai rauhallisemman työskentely-ympäristön.

Kaikilla ei ole valmiiksi olemassa opiskelupaikkaa, jolloin aivovamman jälkeen saatetaan tarvita valmentavaa koulutusta, Kelan nuottivalmennusta tai vakuutusyhtiön järjestämää ammatillisen kuntoutuksen ohjausta.

Aina opiskelu ei aivovamman jälkeen ole mahdollista Kelan opintotuen vaatimusten mukaisesti. Tällöin harkittavaksi tulee esimerkiksi nuoren kuntoutusraha tai kuntoutusraha Kelasta tai vakuutusyhtiöstä. Kelan sairauspäiväraha-aikana voi jo opiskella pienimuotoisesti. Opiskelu on mahdollista myös kuntoutustuella.

Päivitetty  15.3.2022

Kyllä