Siirry sivun sisältöön

Leikkaussalista heräämöön

Heräämöön tullessa olosi on, etenkin nukutetuilla potilailla, väsynyt ja ”pöppöröinen”. Olosi selkenee tunnin, kahden sisällä, nukutusaineiden vaikutuksen heiketessä.

Heräämössä sinut vastaanottaa heräämöhoitaja, joka saa tarkan selostuksen leikkauksen aikaisesta seurannasta ja lääkityksestä sekä selvityksen esitiedoistasi. Heräämöhoitaja hoitaa myös muita potilaita, mutta on koko ajan lähistöllä ja saatavilla.

Heräämössä on yleensä paljon muita potilaita, joten siellä vältetään kovaäänistä keskustelua ja melua. Näin taataan kaikille rauha toipua leikkauksesta ja herätä nukutuksesta omaan tahtiin.

Omaisten tulo heräämöön ei ole suotavaa ilman perusteltua syytä. Perusteltua se on yleensä tulkeille ja lasten vanhemmille.

Verenpaineen, pulssin ja hengityksen seuraaminen jatkuu heräämössä. Lisäksi seurataan haavavuotoa, puudutuksen poistumista tai nukutuksesta heräämistä. Nukutetuilla potilaan hengityksen tukena on usein lisähapen anto maskilla tai happiviiksillä.

Kivunhoito ja pahoinvoinnin esto on jo aloitettu leikkauksen aikana ja kivunhoitoa jatketaan leikkauksen jälkeen. Heräämössä kipu- ja pahoinvointilääkkeet annetaan yleensä suonikanyylin kautta, jolloin niiden vaikutus tulee nopeasti. Kipulääkkeiden vaikutusta seurataan kipumittareilla.

Kipua voidaan lievittää myös kylmäpakkauksilla ja asentohoidolla. Tehokas kivunhoito ehkäisee kivun muuttumista pitkäaikaiseksi.

Joskus puudutuksen ja nukutuksen jälkeen saattaa esiintyä tahdotonta lihasvärinää. Se on vaaratonta, mutta epämukavaa. Se voi johtua nukutusaineista ja/tai kylmyydestä. Tärinää hoidetaan lämpöpeitoilla ja lääkkeellä

Seuranta heräämössä riippuu leikkauksesta ja voinnistasi ja jatkuu, kunnes leikkauksenjälkeiset kivut ja vuoto ovat hallinnassa ja vointisi on vakaa.

Päivitetty 22.10.2021